Onko seksielämäsi hiipumassa parisuhteessasi? Mitä tehdä?


Sex and joy by Hotlips.fi, 1.2.2023

Kuinka, jotkut pariskunnat pitävät seksielämänsä virkeänä pitkässä parisuhteessa tai avioliitossa?

Spontaania seksiä on korostettu liikaa, ja ajoitettua seksiä pidetään usein epäromanttisena, joten se ei ole hyväksyttävä tapa pitää intohimo elossa.

Ja ennen kuin huomaatkaan, viikkoja tai kuukausiakin saattaa olla kulunut ilman, että spontaania seksiä on harrastettu. Monet työssäkäyvät parit, joilla on kiireistä ja stressaavia työtehtäviä, lapsia ja niiden tuomia velvollisuuksia haluavat kiireisen päivän päätteeksi vain olla tekemättä yhtikäs mitään. Tähän ongelmaan loistava ratkaisu on laittaa merkintä seksin harrastamisesta kalenteriin.

Vie lapset hoitoon ja pitäkää rakkaasi kanssa perinteinen treffi-ilta tai varatkaa hotellihuone ihan vaikka muutamaksi tunniksi.

Kun rakastavaiset tietävät, että treffi-ilta on tulossa, voi olla uskomattoman kiihottavaa lähettää partnerille vaikka tuhma tekstiviesti kesken päivän ja muistuttaa, että illalla pidetään hauskaa. Kerro hänelle yllättävästi, että olet hankkinut uuden seksilelun ja seksikkään alusasun tätä hetkeä varten, etkä malta odottaa hänen kosketustaan vartalollasi. Tämä nostaa tulevan illan tunnelman huippuunsa ja virittää teidän unohtumattomaan iltaan

Hiljennä puhelin ja vähennä ruutuaikaa

On niin helppoa nykyään uppoutua netin ihmeelliseen maailmaan. On Facebok, Twitter, Instagram, Netflix ja tuhansia muita sovelluksia, jotka taistelevat huomiostasi.

Tämä tuo oman jännitteensä arkeen ja vie huomiota pois seksistä, läheisyydestä ja yhdessäolosta. Sopikaa siis yhdessä pariskuntana, että tuota netissä vietettyä aikaa vähennetään. Yht'äkkiä ylimääräistä aikaa onkin ruhtinaallisesti ja huomionosoitukset ovatkin luonnollisia sekä jokapäiväisiä.

Rentoutukaa ja nauttikaa viikonlopusta

Hektinen viikko töissä ja se pitää nollata juhlimalla? Tämä on silloin tällöin enemmän kuin suositeltavaa, mutta tavaksi sitä ei kannata ottaa. Juhliminen vie aikaa parisuhteeltanne ja nauttimiseen tarkoitetut tunnit menevät helposti hukkaan baarissa riekkuessa. Juhlimisen, kotitöiden ja nauttimisen välille kannattaa löytää se jokaiselle parhaiten sopiva tasapaino. Läheisyys ja nautinto ovat parisuhteessa ensiarvoisen tärkeitä. Juhlia toki saa, mutta kohtuudella kannattaa tästäkin ilosta nauttia.

Alkoholin käyttö saattaa vähentää haluja tai tehdä touhusta haastavampaa. Selvänä nautitte ja tunnette paremmin.

Tee itsestäsi vastustamaton ja tunne se!

Pitäkää itsestänne ja fyysisestä kunnostanne huolta. On tehty lukemattomia tutkimuksia, joissa selkeästi osoitetaan fyysisen kunnon tärkeys. Kun voit paremmin, jaksat myös sekstailla enemmän.

Kun olet kunnossa on mielesikin kunnossa. Saat paljon itseluottamusta ja olosi on huomattavasti varmempi! Harrastakaa yhdessä. Ajakaa pyörällä, käykää salilla, kävelyllä tai vaikka tramppapuistossa hyppimässä. Ja hei, myös seksi polttaa kaloreita. Kuinka paljon kaloreita seksin aikana sitten palaa? Tämä tietysti riippuu monesta eri asiasta. Seksin kesto, intensiivisyys ja asennot vaikuttavat tähän. Eli mitä pidempään nautiskelette, sitä enemmän seksin aikana kaloreita palaa.

Seksilelut parisuhteessa

Parantavatko seksilelut seksielämää? Todellakin!

Lukuisten tutkimusten mukaan pariskunnat, jotka kokeilevat rohkeasti erilaisia uusia asioita, nauttivat yleensä seksistä ja toisistaan enemmän. Seksilelut eivät ole kilpailijoita, vaan yhteistyökumppaneita. Ei se ole sinulta pois, jos hän nautti enemmän seksistä kanssasi. Ja emme ole koskaan kuulleet kenenkään valittavan, että seksi kestää ihan liian pitkään ja se on liian nautinnollista. Seksilelut eivät todellakaan vähennä kiinnostusta rakkaaseesi, vaan päinvastoin. Ehdota siis rakkaallesi seksilelun hankintaa ja selatkaa yhdessä valikoimamme. Olemme valinneet teille erinomaisia seksileluja pariskunnille ja niistä on helppo valita oma suosikkinne.

Miten sitten ehdottaisin puolisolleni seksilelun hankintaa?

Rohkeimmat vain hankkivat seksilelun ja sitten paljastavat sen sopivan hetken tullen. Tämä on yksi tapa, mutta siinä on omat riskinsä. Ostamasi seksilelu ei olekaan mieleinen tai kumppanisi ei ole vielä valmis. Ehdotamekin, että keskustelette aiheesta ja selvittäte halunne, fantasianne ja kaikki muut asiat, jotka seksilelun valintaan voivat vaikuttaa. On huomattavan paljon helpompaa löytää juuri se paras vaihtoehto, kun tietää mitä toinen haluaa. Tämä on vielä myös jännittävä prosessi ja opitte lisää toisistanne, sekä itsestänne! Seksi on tärkeää ja se on nautinnollista.

Nauttikaa toisistanne!

Katso tästä uusia upeita tuotteita:

Vous pourriez aussi être intéressé par

5 Seksuaalisen Hyvinvoinnin Ongelmaa – Ja Miten Ratkaiset Ne

Tuntuuko joskus, että intiimielämästäsi puuttuu jotain? Et ole yksin. Seksuaalinen nautinto voi jäädä taka-alalle kiireisessä arjessa, mutta onneksi siihen voi vaikuttaa – lempeästi, helposti ja turvallisesti. 1. En tunne halua – olenko rikki? Et ole. Seksuaalisen halun vaihtel...

HULLU TARJOUS RÄJÄHTI KÄSIIN: 3 Tuotetta Vain 9,99€ – Ole Nopea!

Nyt 3 Tuotetta Vain 9,99€ – Ole Nopea! Nyt kannattaa istua alas (tai hypätä ilosta!), sillä HotLipsillä on käynnissä tarjous, joka saa pään pyörälle! Oletko valmis? NYT saat valita KOLME (3!) tuotetta kampanjavalikoimastamme yhteishintaan VAIN 9,99€! Kyllä, kuulit oik...

Tyytyväisen asiakkaiden kommentteja Hot Lips seksilelukaupasta

Hot Lips -seksilelukaupalla on maine yhtenä Suomen johtavista verkkokaupoista, joka tarjoaa laajan valikoiman tuotteita aikuisille. Sen lupauksena on paitsi tarjota korkealaatuisia tuotteita myös varmistaa, että jokainen asiakas tuntee olonsa tyytyväiseksi ja arvostetuksi...

Join our Hot Lips realm of satisfaction!

Abonnez-vous à notre newsletter pour recevoir le code promotionnel à votre adresse électronique.