Seksinovelli - Kimppakivaa


Free sex novellas by Hotlips.fi, 14.10.2024

Me oltiin kännissä sun kämpillä.

Puhuttiin niitänäitä, mutta ilmassa kihisi seksi jonka kummatkin vaistosi. Tää oli eka kerta kun tavattiin sen jälkeen kun olit muuttanut ja oltiin oltu erossa pitkään.

Kaikki oli niinkuin ennenkin, meidän jutut vaan soljui kuin keväinen puro eikä ollut kiusallista hiljaisuutta. Ja sinun kanssasi hiljaisuuskaan ei ollut kiusallista, vaan tuntui aina ihan täysin levolliselta sekin.

Mutta seksi, se oli melkein käsinkosketeltavaa meidän välillämme.. Näin sun silmistä että myös sä mietit niitä juttuja. Olit saanu levättyä viimein ja laittanut mulle whatsapissa ennen tapaamistamme sellaisia viestejä, mitkä oli saaneet mut ihan hulluksi himosta.. Oli tosi ihanaa huomata, että viimein sunkin himot oli heränneet. 

Asennot_teksti

Mut kumpikaan ei tehnyt mitään aloitetta, juteltiin vaan kaikkea randomia ja nautittiin toistemme seurasta, vaikka kumpikin tiesi että ennen pitkää mä en enää kestäisi vaan ottaisin sun vaatteet pois ja nussisin sua kiihkolla ja rajusti.. Viime kerrasta oli niin pitkä aika, että tulisin varmaan sekunnissa..

Sulla soi puhelin. Vastasit siihen ja sieltä kuului miehen ääni. Mä olin jo pitkään psyykannut itseäni et löydät toisen miehen, joten automaattisesti ajattelin että se on sun uus poikaystävä.. Se sai mut hieman levottomaksi, koska ehkä haluaisit mennä sen luokse ja jäisin tänne yksin yöksi.. 

En kuullut mitä se mies puhui, mutta sä jotain myöntelit ja sanoit että "ehkä". Sitten sanoit hyvästelyt ja suljit puhelimen. Kysyin tietty heti, että kuka se oli ja vastasit, että sun isän serkun kaveri joka oli joskus antanut sulle kyydin kaupoille ja kysyi sua nyt baariin kylille.

Olin vähän peloissani, mitä meidän yhteiselle illalle nyt tapahtuisi? Mut sit sanoit, että mäkin voisin tulla niin olin helpottunut. Nyt en ainakaan jäisi yksin.

Vastasin tietty et lähden sun mukaan. En ollutkaan ollut baarissa pitkään aikaan, moneen vuoteen. Kumpikaan ei hetkeen puhunu mitään mut sit tietty kysyin, et oliko se sun poikaystävä.. Vastasit että ei oo, se oli vaan antanu sulle kyydin kauppaan. 

Ei mua ois silleen haitannu ees vaiks se ois ollu sun poikaystävä, olin jo psyykannu itteni pitkään siihen et tunsin vaan nyt enää onnellisuutta sun puolesta jos oisit löytänyt itsellesi miehen, jonka kanssa haluaisit jakaa elämäsi. 

Aluksi kun käsittelin sitä asiaa, se tuntui kauhean kipeältä mut lopulta kun kohtasin sen tarpeeksi monta kertaa niin siitä tulikin vain iloa sun puolesta: jos löytäisit itsesi toisen puoliskon tässä elämässä. Mutta sitten tietenkin rupesin unelmoimaan siitä, kuinka nussisin sinua yhtäaikaa uuden miehesi kanssa..

Sanoit että se sun kaverisi tarjoaisi taksinkin, joten olimme sit kai lähdössä. Minua hieman hermostutti vieläkin koko asia, mutta koska ilmiselvästi olit innokas lähtemään niin koitin itsekin olla positiivinen. Sanoin että voin lähteä ja soitit takaisin kaverillesi, taksi olisi kohta täällä.

Katsoin sua silmiin ja jotain syttyi välillämme. Vaikka taksi oli jo tulossa, eläimellisen kiihkon vallassa aloin repimään sun housuja pois, etkä sä vastustellut.. Sitten lähti sun söpöt pikkarit ja aloin nuolla sua pillusta aivan sekaisin himosta.. 

Kuulin kuinka aloit voihkia ja menin siitä vielä enemmän sekaisin.. Välillä kielelläni hyväilin sun klitorista ja välillä nuolin sun pillua, ahnehtien kaiken kiimaisen nesteen mitä sinusta valui.. Olin niin kovana, että kyrpäni sykkiminen teki kipeää: se janosi päästä sisälle sinun ihanaan ruusuusi, enkä voinut enää kieltää sen tarvetta vaan tulin päällesi ja työnnyin sinuun sisälle..

Aloit voihkia yhä kovempaa kun aloin rajusti nussimaan sinua, nyt ei mielessäni ollut normaali säännöt että yritän pidätellä kunnes sinä saisit: olin kuin susi joka astuu naarasta, sen jokaista lantion liikettä ohjasi vaisto, eläimellinen himo, ei järki tai tunteet.

Siinä ei kestänyt kauaa, kun laukesin sisällesi ja tunsin, kuinka tulit täyteen minun spermaani.. Heti kun jonkinlainen järki palasi päähäni, niin olin kauhean pahoillani kun sinä et ollut saanut: olin ottanut kiimoissani sinut kuin eläimen..

Sinä kuitenkin vain hymyilit ja sanoit ettei se haittaa.. Tulin siitä paljon paremmalle mielelle.. Nousin pois päältäsi, mutta käskin sinua pysymään aloillaan. Halusin vielä nähdä työni tulokset..

Olit niin viattoman ja söpön näköinen edessäni, haarat levällään ja niiden keskellä sinun kaunis ruususi.. Levitin toisella kädellä jalkaasi ja toisella kädellä levitin häpyhuuliasi. Suloista kiimaa valui sinusta, minun spermaani ja sinun ihanaa kukan mettäsi.. 

Menin taas ihan kiimoihini tästä näystä, ja aloin nuolemaan sinua ihan hulluna.  En välittänyt vaikka se oli omaa spermaa, se maistui ihanalle kun maistoin myös sinun pillusi siinä.. Aloit taas hengittämään raskaammin, kunnes jo voihkit kiihkosta.. Viimein olin saanut sinut täysin puhtaaksi ja olin tulossa taas päällesi nussimaan sinua, kun puhelimesi soi..

Vastasit siihen ja taksi oli nyt pihassa.. Puimme vaatteet nopeasti päälle, otimme kaikki tavarat ja lähdimme ulos. Sanoin sulle että mennään kummatkin takapenkille ja niin teimme. Kuski oli vanha patu ja se kysyi minne mennään. Sä tiesit sen baarin osoitteen, joten lähdimme matkaan.

En voinut hillitä itseäni, mun suussa maistui yhä mun sperma ja sun pillu, olin ihan hulluna himosta.. Tulin sun viereen ja laitoin käden sun housuihin, alas sun pilluun. En välittänyt vaikka se kuski ois tajunnu, mä olin ihan sekaisin kiimasta, aloin nussimaan sua mun sormilla ja toisen käden laitoin sun suun eteen ettet pitäisi ääntä.. 

Olit vieläkin ihan liukas meidän yhteisestä kiimasta ja mun sormet sukelsi sun pilluun helposti.. Mutta en voinut lopettaa siihen, seuraavaksi laitoin 3 sormea, sitten kaikki sormet..

Aloit inisemään mun kättä vasten, kun nussin sua mun koko kädellä.. Sun pillu oli niin ihanan kireä sitä vasten, nautin siitä tunteesta kun tiesin että jos olisin painanut kovempaa, olisit jo revennyt ja vuotanut verta..

Aloin nussimaan sua yhä rajummin mun kädellä ja nyt varmasti kuskikin kuuli, koska käteni välistä aina välillä karkasi parahdus kun sinua puoliksi jo sattui ja puoliksi nautit siitä.. Tunsin kuinka sun pillusta valui joka työnnöllä kiimaa ulos ja huohotin jo itsekin niin kiihottuneena, ettei kuskilla varmasti ollut epäilystäkään siitä mitä takapenkillä tapahtui..

Asennot_teksti

Mutta juuri kun sun hengitys alkoi kiihtymään ja olin varma että saat orgasmin, niin auto pysähtyi ja kuski ilmoitti että olemme perillä. Otin käteni housuistasi ja katsoimme toisimme silmiin, kummatkaan eivät voineet sille mitään että naurahdimme tilanteelle.

Kaverisi oli vastassa ja tuli taksin luokse maksaen sen. Menimme ulos ja lähdin tervehtimään häntä. Hän esitteli itsensä Antiksi ja paiskasimme kättä: hänen kädenpuristuksensa oli tiukka ja varma, luotin häneen alustavasti siis.

Sitten te tervehditte ja halasitte, enkä voinut olla miettimättä mitä teidän välillänne oli.. Olin kuitenkin positiivisella mielellä, tätä varten olin mielessäni käynyt tuhannesti tämän läpi, etten sitten flippaisi kun hommaat itsellesi uuden miehen: halusin kuitenkin olla ikuisesti sinun ystäväsi. 

Pystyin siis jopa saamaan itseni hyvälle mielelle kun sinä olit tavannut jonkun kivan tyypin ja hymyilin koska tuntui, että tästä saattaisi tulla kiva ilta. Menimme sisään, eikä portsari kysynyt keneltäkään papereita ja kun ovi aukesi, niin discomusiikki vyöryi sieltä valtoimenaan ulos pimeään yöhön.

Sisällä oli mukavan hämärää ja musiikki oli kovalla. Melkein kaikki pöydät olivat täynnä ihmisiä ja tanssilattialla oli kourallinen ilmeisen humalaisia tyyppejä yrittämässä tanssia coolisti.

Antti lähti johdattamaan meitä syvemmälle baariin, sen takana oli isommat istumatilat ja pöydät, eikä musiikki kuulunut enää täällä takana niin häiritsevän kovaa. Lopulta Antti istui pöytään, jossa oli kaksi muuta miestä.

He nousivat ylös ja halusivat kätellä minua, heidän nimensä olivat Timo ja Pertti. Olin tyytyväinen siihen, että kummankin kädenote oli vakaa ja voimakas, emme siis alustavasti olleet huonossa seurassa.

Istuimme alas, sinä istuit viereeni niin että olin muiden miesten välissä, se oli puolikuun muotoinen sohva jossa oli pöytä edessä. Hetken kaikki olivat hiljaa, mutta sitten joku alkoi puhua jotakin, en muista edes mitä ja kohta menimme tilaamaan juomia.

Join aivan liikaa, olin jo valmiiksi humalassa pelkästä kaljasta, nyt join valkovenäläisiä ja jägermaisteria, näkökentässäni alkoi jo heittää pahasti.. Olin saanut sinutkin yllytettyä juomaan yhden jägermaisterin, mutta et kylläkään pitänyt siitä yhtään..

Olimme uusien juomien kanssa pöydässä ja aloin kännissä tulemaan hieman mustasukkaiseksi, koska kaikki kolme miestä katsoivat sinua kiiluvin silmin ja jokainen yritti vuorollaan jotain varmasti omasta mielestään fiksua puhua sinulle.

Joten, päätin tehdä jotain asialle ja vähän selventää asioita: löin nyrkkini kovaa pöytään niin että kaikki juomat meinasivat kaatua ja kysyin kovaan ääneen: "kuka teistä haluaa nussia Sallaa???" ja katsoin vuorotellen tuimasti jokaista silmiin..

Hetkeksi hiljaisuus laskeutui ja miehet katselivat toisiaan, mutta sitten yksitellen jokainen sanoi että "minä". Olin jo melkein ihan taisteluraivossa ja huutamassa jotain että ei se käy, mutta sitten sinä vienosti ja kuiskaten vieressäni kysyit: "miksi ei?"

Katsoin hämmästyneenä sinua ja kun katsoin sinua silmiin, omakin himoni syttyi kun näin niissä pohjatonta nälkää, tummaa viettiä joka halusi nussia.. En ollut koskaan nähnyt sinua sellaisena, silmäsi olivat kuin villikissan: vaaralliset ja viettelevät, valmiina seikkailuihin pimeillä kujilla..

Hieman kaduin että olin koko illan kiihotellut sinua, pillusi oli varmasti nyttenkin märkä kiimasta, en ollut pystynyt tyydyttämään sitä loppuun asti.. Kaikki olivat hiljaa pöydässä ja sinä katsoit minua viattomasti, odottaen vastaustani. En tiedä miksi niin tein, en kai voi vaan kieltää sinulta mitään joten katsoin kaikkia miehiä ja sanoin heille: "nussikaa sitten kaikki Sallaa".

Nyt oli heidän vuoro hämmentyä ja jokainen koitti katsella kaikkialle muualle, paitsi minuun ja sinuun.. Lopulta Antti laukaisi tilanteen ja sanoi vaan jäyhästi: "Joo". Sitten toisetkin myöntelivät ja katsoin takaisin sinuun, silmäsi olivat himosta tummat kuin öinen täysikuun valaisema tuntematon lampi, ja tiesin kyllä mitä halusit vaikka et sanonutkaan mitään..

Aluksi paniikki nousi sisälläni, miten nyt näin kävi että ihana kisulini joutuisi 3 miehen nussimaksi.. Olit minulle kuin neitsyt joka kerta kun rakastelimme, en voinut ymmärtää sitä enkä halunnutkaan: aina kun olit edessäni alasti, niin olit minulle kuin koskematon neitsyt ja se minua aina kiihotti aivan valtavasti..

Nyt minun neitsyt kisuli halusi nussia 3 miehen kanssa, mitä ihmettä tekisin? Kaikki olivat hiljaa eikä kukaan kai tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi.. Katsoin sinuun uudestaan ja katsoit minua taas silmiin: miten voisin kieltää sinulta mitään? Olimme kaikki aivan kännissä, mutta tuntui että tämä oli selvittänyt pääni: päätin tehdä tahtosi mukaan ja tokaisin kaikille: "No mihin mennään?"

Kaikki kolme miestä alkoivat virnuilemaan ja taputtelemaan toisiaan olalle, mä en tiennyt oikeen mitä nyt asiasta ajattelisin mutta olin onnellinen, että olin sun mukana niin ei tapahtuisi mitään pahaa ainakaan.. Me kaikki juotiin juotavamme nopeasti loppuun ja päätettiin lähteä Antin luokse, joka asui lähellä ja hänellä oli kotona lisää viinaa.

Lähdimme ulos baarista ja ovi kolahti takanamme, sulkien taaksensa wannabe tanssitähdet ja puuduttavan discomusiikin. 

Yö oli jo pitkällä ja oli pimeää, lähdimme kävelemään Antin johdattamana. Katuvalot säihkyivät hiuksissasi ja loivat varjoja pitkin seksikästä kehoasi, enkä voinut olla ajattelematta miten onnekas olin kun olin edes kerran saanut nussia sinua, kuin rujo maalaispoika olisi saanut kuningattaren..

Viimein saavuimme perille ja kapusimme rappuset kerrostalossa toiseen kerrokseen. Asunto oli tyylikkäästi sisustettu ja siellä oli olohuoneessa iso L-muotoinen sohva. Sen edessä oli iso telkkari jonka vieressä oli playstation 5 ja uusin x-boksi. Antti kehotti kaikkia istuutumaan ja lähti hakemaan juotavaa, joten teimme niin.

Tällä kertaa et istuutunut minun ja miesten väliin, vaan niiden kahden miesten keskelle. Ne hieman hämmentyivät siitä ja olivat epämukavan oloisia kun kiemurtelivat siinä kummallisesti, koittaen hivuttautua poispäin sinusta. Ilmeisesti ei pokka riittänyt, ainakaan vielä, sanoja pidemmälle.

Onneksi Antti toi meille kaikille juuri silloin lasit vodkaa. Eikä mitään snapsilaseja, vaan kunnon juomalasit täynnä viinaa. Ennenkuin kukaan edes ehtii koskemaan lasiinsa, sinä otit omasi ja joit sen ykkösellä: sitten katsoit vuorotellen meitä ja hymyilit.

Hetken hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen kaikki alkoivat taputtaa ja hurrata kuin yhdestä suusta, myös minä: jää oli rikottu ja nyt tunnelma oli rento. Antti kävi täyttämässä lasisi ja kaikilla oli hauskaa.

Muutkin alkoivat siemailemaan juomiaan ja puhuttiin kaikenlaista kevyttä, mutta tunnelma oli pinnan alla toisenlainen: varmasti kaikkien mielessä pyöri se, mitä olimme baarissa sopineet..

Lopulta en enää kestänyt paskapuhetta, vaan päätin puhua suoraa ja katsoin sinuun kysyen kovaan ääneen: "No, nussitaanko?" 

Katsoit minua hetken silmiin ja kaikki olivat hiirenhiljaa, kunnes vastasit vienosti: "Joo".. Muut miehet alkoivat taas mennä kiusalliseksi ja koittivat katsoa mihin tahansa paitsi sinuun, mutta minä olin päättänyt että toteutan tahtosi joten otin sinua käsistä ja nostin seisomaan, sitten riisuin sinun housusi ja sen jälkeen kaikki muut vaatteet kunnes olit täysin alasti edessämme.

Mieleeni tuli ihan hullu ajatus ja käskin sinua tanssimaan meille, vaikka tiesinkin ettet pidä siitä. Ehkä vodka oli sitten tehnyt tehtävänsä, koska hymyilit minulle viekottelevasti ja aloit heiluttamaan lantiotasi seksikkäästi.. Antti löysi jostain kaukosäätimen ja laittoi musiikkia, se oli jotain random rockia mutta mikä tahansa musiikki olisi sopinut sinun täydellisen lantiosi liikkeisiin..

Aloit keinahdella musiikin tahdissa, välillä pyörien niin että näimme sinun pepun ja välillä pillun. En ollut koskaan nähnyt sinua sellaisena, näin villinä ja vapaana. Heilutit lantiotasi musiikin tahtiin ihanasti ja suloisesti, minulla seisoi jo niin kovaa että kyrpäni sykki todella kovaa ja se sattui, mutta se oli erittäin suloista kipua..

Päätin taas ottaa tilanteessa ohjat käsiiini ja yksinkertaisesti otin kyrpäni esille ja aloin runkkaamaan.. Pian muutkin ottivat vehkeensä esiin ensi katseltuaan toisiaan hämmentyneenä. Huoneen täytti musiikki ja sinä jatkoit meidän kiihottamistamme..

Lopulta en enää kestänyt, vaan käskin sinut kontalleen ja laitoin sinut ottamaan minulta suihin.. Oli kummalista ja uutta katsoa, kuinka 3 miestä runkkasivat samalla kun otit kontallaan minulta suihin.. En voinut olla huomaamatta että miehistä kahdella oli huomattavan iso kyrpä, Antilla ja toisella kaverilla jonka nimeä en enää muistanut edes..

Katsoin sinuun kun ahnaasti imit minun kyrpääni ja ulotin käteni myös sinun pilluusi. En yllättynyt kun huomasin että valuit jo kiimaa.. Aloin hieromaan sinua samalla ja aloimme kummatkin huohottaa ja voihkia yhä kovempaa. Juuri kun olin tulemassa niin vetäydyin ulos suustasi.. Kyrpäni sykki kivikovana ja siitä valui jo spermaa vähäsen, en halunnut vielä tulla vaan säästää iseäni myöhemmäksi. 

Seuraavaksi käskin Antin lattialle makaamaan, hän ei sanonut mitään ja meni makaamaan matolle. Katsoin hänen jättikyrpäänsä ja mietin, mahtuuko se edes pikku kisulin ruusun sisälle.. Käskin sinua menemään Antin päälle ja nussimaan..

Olit kiltti tyttö ja tottelit, menit Antin päälle ja aloin taas runkkaamaan kun katsoin miten yritit sovittaa isoa kalua pieneen pilluusi. Vaikka olit ihan valuvan märkä, niin Antin kyrpä oli niin iso ettei se mahtunut sinun tiukkaan pilluusi.. Katsoin nauttien, kuinka yritit väkisin yhä uudestaan työntää sen sisällesi ja istua kyrvän päälle, mutta pillusi oli yksinkertaisesti liian pieni.. Hieroit kyrpää välillä pitkin pilluasi ja klitorikseen, mutta et saanut sitä mitenkään sisälle, ainoastaan terskan kärki mahtui..

Sinä olit jo aivan täysin kiimassa ja niin minäkin, tämä oli kuin fantasiani mikä oli käynyt todeksi.. Katsoin hypnoosissa kuinka yhä uudestaan yritit saada jättimäisen kyrvän pilluusi, mutta lopulta parahdit tuskasta kun meinasit revetä..

Päätin että otan taas johdon, joten käskin toista kaveria jolla oli sentään vähän pienempi asettumaan matolle makaamaan. Se teki työtä käskettyä ja käskin sinua yrittämään uudestaan. Sillä ei ollut kovin pienempi kalu, mutta kun katsoin takaapäin runkaten: ensin voihkit kivusta mutta sitten istuit kyrvän päälle kovemmin ja se työntyi kokonaan sisääsi väkivaltaisesti..

Sinä parahdit koska sinuun sattui, sisääsi oli tullut jotain aivan liian isoa.. Minä taas nautin suuresti kun katsoin kuinka iso kyrpä sinun sisälläsi oli ja lopetin runkkaamisen, ettei minulta olisi jo heti tullut..

Olit hetken paikoillaan, kyrpä täysin sisälläsi ja hengitit raskaasti kuin totutellen kipuun.. Mutta sitten hitaasti nostit ensin lantioitasi hieman, ja katselin ihastuneena kuinka paksu ja pitkä kyrpä tuli sinun sisältäsi, kimmeltäen märkänä sinun kiimastasi..

Aloit hitaasti ratsastamaan miehellä, pikkuhiljaa sinun pikku pillusi tottui isoon kyrpään.. Mutta en tyytyisi tähän, minua kiihotti jo ajatus siitä että toiset miehet nussivat sinua, en tiedä mikä minuun oli mennyt.. Aikaisemmin olisin ollut kauhuissani koko ajatuksesta, nyt halusin toteuttaa sitä.. 

Käskin kolmannen kaverin mennä sinun eteesi ja sinua käskin ottamaan häneltä suihin. Vaikka nämä miehet olivat baarissa sanoneet mitä tahansa, niin tiesin että he olivat tositoimissa pikkupoikia joita pitää opettaa.. Kolmas kaveri ei vastustellut vaan siirtyi eteesi, hänellä oli pienin mutta katsoin ihastuneena kuinka aloit imeä häntä intohimoisesti, tiesin että olit niin kiimassa: haluaisit spermaa suuhusi..

Oli kuin jostain pornoleffasta, kun ratsastit hitaasti jättimäisellä kyrvällä ja samalla otit suihin toiselta mieheltä. Antin kanssa vain katsoimme ja kummatkin taas runkkasi, tuntui että tulisin kokoajan, niin kiihottavaa oli katsella sinua..

Sitten mulle tuli paras idea.. Kysyin Antilta, onko hänellä öljyä? Ja hän toi lopulta rypsiöljyä. En kursaillut, vaan kaadoin sitä sinun peppusi päälle melkein koko pullon, samalla laitoin peppusi sisälle sormeni. Oli ihanaa kuunnella ja tuntea kuinka kehosi reagoi siihen.. Päästit niin ihania ääniä aina kun laitoin sormeni peppusi sisälle, ensin yhden sitten kaksi..

Lopulta päätin että olit tarpeeksi liukastettu. Sinä ratsastit jo rohkeammin, pillusi oli tottunut isoon kyrpään ja pidit ihania ääniä nenäsi kautta, samalla kun otit suihin toiselta mieheltä..

Käskin Anttia nussimaan sinua peppuun. Ensin käskin hänen myös voidella kyrpänsä että se mahtuisi sinne. Kun kuulit mitä on tekeillä, niin otit kyrvän suustasi ja huudahdit
 "Ei!"..

Otin sinua kasvoista kiinni lujaa ja pakotin sinua katsomaan silmiini sanoen: "Ole nyt kiltti tyttö, itsehän tätä halusit.." Katsoit hetken minua silmiin kuin autonvaloista häikäistynyt ja pelästynyt peuranvasa.. Mutta sitten silmissäsi syttyi taas himon liekit, olihan sinun sisälläsi juuri nyt jo miehen jättimäinen kyrpä: mitä se haittaisi jos saisit sisääsi toisen..

Et enää sanonut mitään ja päästin sinusta irti käskien sinua jatkamaan suihinottamista. Olit hyvä tyttö ja jatkoit ihanaa ininääsi, ratsastaen liian isolla kyrvällä ja ottaen suihin toiselta.

Nyt Antti oli saanut myös kyrpänsä voideltua ja käskin sitä nussimaan sua peppuun. Aluksi se ei onnistunut lainkaan, koska olit niin kiimassa että et kyennyt lopettamaan ratsastamista.. Vasta kun painoin sinut selästä täysin alas ja käskin sinua olemaan paikoillaan, tuli tilaisuus täyttää sinut kokonaan..

Ensin Antin oli vaikea löytää hyvää asentoa, mutta sitten hän viimein pääsi asettamaan kyrpänsä sun pepulle. Katsoin ihan transsissa, kuinka jo valmiiksi istuit ison kyrvän päällä niin että se oli kokonaan sun sisällä ja nyt vielä isompi olisi tulossa sun peppuun sisälle..

Aluksi se oli kauheeta säätämistä, eihän se isompi kyrpä ainakaan sun peppuun mahtuisi helposti..

Kärsivällisesti kuitenkin koitit pysyit sen yhden kyrpäsi päällä mikä oli sun pillussa, tosin et malttanut olla aivan paikoillasi vaikka käskin sinua: lantiosi liikkui yhä pyörien kyrvän ympärillä ja Antilla oli vaikeuksia saada kyrpäänsä sun peppuun sisälle.. Olit niin kiimainen että sinun oli vain pakko jatkaa kyrvän nussimista kielloista huolimatta..

Lopulta se onnistui ja kyrvän kärki solahti sun sisälle peppuun, sinä parahdit kovaa koska se sattui, se oli liian iso ja kyrpä lähti pois sun suusta. Meinasit jo nousta ylös mutta painoin sut takaisin alas ja sanoin: " Oo ny kiltti tyttö.." Se rauhoitti sut ja suostuit olemaan paikoillasi.. 

Lopulta öljy teki tehtävänsä ja Antti alkoi pikkuhiljaa työntämään jättikyrpäänsä yhä syvemmälle sinuun.. Et liikkunut yhtään ja sulla tuntui olevan vaikeuksia ees ottaa kolmannelta suihin, mutta kestit urhoollisesti kivun ja katsoin aivan silmät pyöreänä miten niin iso kyrpä ees mahtui sun peppuun sisälle..

En enää voinut runkata, koska näky oli niin kiihottava että olisin tullut heti.. Sinä uskollisesti taas imit kolmatta miestä ja välillä päästit tuskan ääniä, kun sinun peppusi oli aivan liian täynnä kyrpää..

Lopulta Antti työntyi täysin sisään ja alkoi hitaasti nussia sinua. Samalla aloit taas ratsastamaan toisella kyrvällä ja otit suihin: kun katsoin tätä niin se oli kuin kaikkien märkien unieni täyttymys.. Päästit ihan outoja ääniä, et koskaan ollut tehnyt niin ku me oltiin nussittu.. Se kuulosti puoliksi siltä kuin jotain eläintä oltaisiin kidutettu. Ja puoliksi siltä, kuin joku oisi saanut kokoajan orgasmin..

Mä olin ihan täysin hypnoosissa tästä: kun katsoin kuinka kaksi isoa kyrpää tunkeutui sun sisälle ja otit suihin kolmannelta, niin mun koko keho kihelmöi ja tuntui että taju lähtee.. En ollut koskaan ollut näin kiihottunut elämässäni, tä oli jotenkin niin tuhmaa ja samalla suloista, että meinasi järki lähteä..

Sä aloit kokoajan nopeammin ratsastaa kun totuit Antin kyrpään sun pepussa. Ja Antti alkoi kokoajan nopeammin ja kovemmin nussia sua.. Mun mieli oli ihan räjähtämispisteessä, se oli vain täynnä sun vingahduksia mitä päästit kyrvän välistä joka oli sun suussa, miten ihanasti sen miehen kyrpä kiiltelti liukkaana sun kiimasta, kun se takoi yhä kovemmin sun pientä pillua.. Sun kiima valui jo valtoimenaan sen miehen kiveksille asti..

Voi kuinka suloista oli katsoa sinua joka kulmasta, kiertää tätä taideteosta ympäri.. Sun keho alkoi vavahdella ja aloit täristä, pidit niin eläimellistä ääntä etten ois uskonu et ketään vois pitää, ja tiesin että sulle tuli just yks sun elämän paras orgasmi, täynnä kolmesta miehestä..

Olit silmät kiinni ja imit miestä edessäsi näin että olit ihan kiimassa ja halusit vain että saisit suuhusi kuumaa spermaa.. Toisaalla kaksi jättikyrpää takoi sinun pillua ja peppua samassa tahdissa, kun katsoin sinua takaapäin niin meinasi henki loppua: niin kiihottava näky se oli katsoa kuinka pikku kisuli oli ihan täynnä isoja kyrpiä..

Sinä et enää voinut lainkaan kontrolloida tilannetta, et voinut enää ratsastaa: vaan sinua nussittiin joka reikään etkä voinut tehdä mitään, ainoastaan pystyit inisemään kyrvän välistä, mitä samalla imit.. Olit täysin miesten ympäröimänä ja vankina, jokainen piti sinusta kiinni: se keneltä otit suihin piti kiinni sinun hiuksista ja yritti työntää itseään yhä syvemmälle sun suuhun, se kenellä ratsastit piti kiinni sun kyljistä ja ohjasi kyrpäänsä yhä syvemmällle sinuun ja se ketö nussi sua peppuun, piti sun pakaroista kiinni ja tietenkin yritti myös tulla yhä syvemmälle sinuun..

Mä olin ihan sekoamispisteessä, en ollu voinu ees kuvitella koskaan et voisin kiihottua näin paljon.. Siinä sä olit, mun viaton pikku kisuli: ja yhtäkkiä sinusta tulikin 3 miehen täyttämä nainen.. Mä en tuntenut katumusta, vaan halusin tätä lisää..

Nyt en enää kestänyt, vaan oli pakko alkaa runkkaamaan, kyrpäni sykkivä kipu vaati huomiota.. Katsoin sinua takaapäin, kun ensin kaveri keneltä otit suihin alkoi pitää kovempaa ääntä ja siiirryin katsomaan sinne, kuinka sinä ahnaasti imit siitä miehestä viimeisetkin tipat, nauttien kuuman sperman mausta..


En epäröinyt vaan työnsin sen miehen pois ja asetuin itse tilalle. Otit kyrpäni innokkaasti suuhusi ja suljin silmäni nautinnosta.. En välittänyt vaikka juuri toinen mies oli tullut suuhusi, olin niin kiimassa että halusin vain antaa suuhusi lisää spermaa..

Avasin taas silmäni hetkeksi, ja näin kuinka Antti alkoi yhä kovemmin nussia sinua.. Sinua sattui ja pidit sellaista vikinää, mutta kestit sen koska toisaalta olit niin kiimassa että halusit yhä lisää.. Sitten Antti tuli sun peppuun ja vetäytyi myös sohvalle istumaan..

Sinä et ollut saanut vieläkään tarpeeksesi, vaikka olit jo varmasti saanut monta orgasmia matkan varrella.. Aloit yhä rajummin ratsastaa jättikyrvällä ja kiihotuin kauheasti ajatuksesta, kuinka se meni sinuun sisälle ja ulos, kuinka sinun kiimasi valui pitkin sen pitkää vartta..

En enää kestänyt, vaan otin sinua hiuksista kiinni ja kuiskasin "multa tulee" ja aloit inisemään kovemmin kun tiesit että kohta saat taas maistaa spermaa..

Suljin silmäni ja orgasmin aallot pyyhkivät ylitseni, kuinka ihanaa olikaan sykkiä sinun suuhusi kaikki lastini, en ollut koskaan saanut niin kovaa.. Viimein kun se loppui, avasin silmäni ja sinä nuolit huuliasi seksikkäästi, saaden viimeisetkin tipatkin spermaa..

Nyt vasta kun sinulla ei ollut kyrpää suussa ja toista pepussa, pääsit liikkumaan vapaammin ja aloit ratsastaa miehellä yhä nopeammin ja nopeammin.. Mies hieroi samalla rintojasi, kun sinä lähenit taas huippua ja pidit jo niin kovia nautinnon ääniä, että ne varmasti kuuluivat myös naapuriin..

Mulla alkoi seistä uudestaan, kun katsoin kuinka paljon nautit siitä kun ratsastit jättikyrvällä joka hädin tuskin mahtui sisääsi.. Voihkintasi alkoi käymään jo vaikerrukseksi, kun aloit tulemaan ja kyntesi kaivautuivat alla olevan miehen rintaan jättäen verijäljet.. Myös mieheltä äänistä päätellen tuli ja sitten pillusikin oli täynnä spermaa..

Päätin tehdä vielä viimeisen käskyn ja sanoin alla olevallesi miehelle että nousee ylös. Sinäkin yritit nousta mutta painoin sinut istumaan polvillesi. Tulin aivan viereesi runkkaamaan. Myös toiset miehet tajusivat idean ja siirtyivät viereesi, myöskin runkaten..

Käskin sinua ottamaan meiltä vuorotellen suihin ja olit kiltti tyttö: oli kiihottavaa katsoa kun samalla runkkasit käsilläsi kahta miestä ja samalla imit yhtä.. Välillä vaihdoit vuoroa ja uusi kyrpä solahti sisälle suuhusi.. 

Sitten käskin sinua avaamaan suusi ja sanoin miehille, että laukeavat kaikki sinun kasvoillesi.. Itseltäni tuli ekana ja spermaa roiskui pitkin kasvojasi, osa meni suuhusi ja nuolit nautinnollisesti huuliasi.. Vuorotellen kaikki muutkin tulivat ja naamallesi lensi yhä enemmän spermaa ja tietenkin osan sait suuhusi..

Huohotin ihan hengästyneenä ja katsoin nälkäisesti kuinka 3 miestä tulivat naamallesi, kuinka heidän spermansa sekottuivat suussasi ja nielit ison lastin nautiskellen.. Olit yhä niin kiimassa että aloit hieromaan itseäsi pillusta, samalla toisella kädellä sivellen naamaltasi lisää spermaa suuhusi..

Minulla alkoi taas seisoa.. Näky oli niin kiihottava, kun olit ihan sperman peitossa ja sitä valui noroina kasvoiltasi rintojesi päälle.. En halunnut vielä lopettaa, joten käskin sinut kontalleen ja käskin muita miehiä nussia sinua, pienikyrpäisin ekana..

Menit ihan maata vasten kasvoillesi ja köyristit selkääsi, tarjoten pilluasi esille jotta ensimmäinen mies alkaisi nussia sinua. Olit niin söpön ja seksikkään näköinen, kun painoit itsesi niin kyyryyn maata vasten, kuin pystyit.. Olit niin alistuvainen ja tarjosit itseäsi kiimaisena, että melkein meinasin jo vaihtaa vuoroani ensimmäiseksi kun halusin sisälle kuumaan ruusuusi..

Me muut asetuimme katsomaan takaapäin, kuinka pienikyrpäisin mies asettui taaksesi ja työntyi sisääsi.. Mies otti sinua pakaroista kiinni ja alkoi jyystämään rajusti ja nopeasti. Sinä päästit ihania nautinnon ääniä kun pillusi sai lisää kyrpää sisälleen. Siinä ei kauan kestänyt, vaan pian mies laukesi sisällesi ja meni sohvalle istumaan uupuneena..

Sitten käskin toiseksi isoimman kyrvän omistavaa miestä alkamaan töihin.. Jos mahdollista, niin työnsit itseäsi yhä alemmas lattiaan ja työnsit peppuasi eteenpäin niin että pillusi oli ihan avoimenaan edessämme..

Mies asettui taaksesi ja alkoi nussimaan sinua, mutta hitaammin ja pidemmillä työnnöillä.. Oli niin kiihottavaa katsoa vierestä, kuinka kisulin pikku pillu oli melkein repeämispisteessä.. Iso kyrpä pumppasi sinua edestakaisin ja nyt aloit jo voihkimaan kovempaa, olit taas lähellä tulla..

Miehellä ei kyllä taaskaan kestänyt pitkään, vaan hän laukesi sisääsi ennenkuin ehdit saamaan.. Joten käskin viimein Antin töihin. Pillusi oli jo ihan punainen ja turvonnut nussimisesta, mutta sinä olit yhä kiimassa ja heilutit peppuasi sivulta toiselle kutsuvasti..

Antti otti toisella kädellä kyrvästään kiinni, se oli kivikova ja suonikas, paksu ja pitkä kyrpä.. Aluksi hän hieroi sitä pilluusi ja klitorikseen, ja sinä aloit taas voihkia.. Sitten hän toisella kädellään hieroi sinun pillustasi kiimaa ja spermaa kyrpäänsä, voidellen sen liukkaaksi että se pystyisii mahtumaan sisälle sinun pikku pilluusi.

Antti asetti viimein terskansa pään pillusi suulle ja alkoi tunkemaan sitä sisällesi.. Ensin näytti ettei se voi mitenkään mahtua sisällesi, pilluhuulesi olivat kyrvän ympärillä tiukkana ja kireänä.. Nyt voihkit enemmän kivusta ja yritit vaistomaisesti vetää lantiotasi poispäin, mutta Antti otti tiukasti käsillään sinusta kiinni ja veti rajusti sinua itseensä päin..

Jättikyrpä oli jo osittain sisälläsi, ja yritit rimpuilla pois, mutta sitten minäkin tulin viereesi ja painoin sinun pääsi takaisin lattiaan voimalla..

Oli oudon kiihottavaa dominoida sinua näin, korvissani kohisi veri ja menin ihan kiihkoihini, painoin naamasi mattoa vasten yhä kovemmin.. Antti yhä yritti saada kyrpänsä sisälle ja aloit voihkimaan kivusta yhä kovempaa, nyt myös rukoilit että lopettaisimme: "ei enää, ei enää" sinä vaikersit..

Antti katsoi minuun kysyvästi, mutta käskin hänen jatkaa.. Sinä lopetit anomisen ja päätit alistua kohtaloosi, kun lopetit rimpuilunkin.. Sanoin sinulle: "pikku kisulin olisi pitänyt varoa mitä haluaa.. nyt saat mitä halusitkin.."

Et vastannut mitään, mutta olin murtanut vastarintasi joten pääsin taas katsomaan takaapäin kun Antti yritti yhä työntyä sisällesi.. Milli kerrallaan jokaisen uuden työnnön jälkeen, pikku pillusi alkoi antaa periksi ja lopulta Antin kyrpä oli aivan sinun pillusi perällä..

Se oli niin iso kyrpä, ettei se mahtunut edes kokonaan sisällesi lopulta.. Nyt kun Antti oli viimein saanut itsensä pilluusi kunnolla sisälle, alkoi hän nussia sinua rytmikkäästi.. Jokaisella vedolla sinun sisältäsi valui spermaa ja kiimaasi, niin että matolle alkoi kerääntyä lätäkkö niistä..

Aluksi pidit vaikertavaa ääntä koska olit aivan repeämispisteessä, mutta hetken päästä huomattavasti rentouduit ja aloit voihkimaan nautinnollisesti.. Aloit taas olemaan ihan sekaisin kiimasta, ja työnsit itseäsi Antin nussimisen tahdissa lujasti vasten kyrpää, että se menisi niin syvälle sinuun kuin mahdollista.. Et ollut koskaan saanut mitään näin isoa sisällesi ja olitnaivan sekaisin kiimasta..

Nyt jo suorastaan huusit kun Antti puristi rajusti pakaroistasi käsillä ja työntyi sisääsi yhä väkivatlaisemmin.. Oli taas pakko lopettaa runkkaaminen, koska olin ihan orgasmin partaalla kun katsoin pillustasi valuvaa sperma ja kiimavanaa.. Matolla oli jo iso läikkä näitä..

Antin työnnöt alkoivat tulla niin rajuiksi että tiesin kohta sinun pillusi saavan lisää spermaa.. Olit itsekin ihan huipulla, mutta taas mies ehti tulla ensin ja jäit haukkomaan henkeäsi, kun Antti veti kyrpänsä ulos sinun pillustasi. Anttikin siirtyi huohottaen sohvalle lepäämään, nyt olisi minun vuoroni..

Siirryin taaksesi ja meinasi taju lähteä näkymästä: pillusi oli ihan punainen ja turvonnut, sen suloisten terälehtien välistä valui purona kuumaa spermaa: näky oli sykähdyttävä.. En koskaan ennen ollut mennyt näin kiimaiseksi ja tiesin että et myös sinäkään.. Pyöritit peppuasi taas kutsuvasti ja tulin sisällesi..

Sinun pillusi oli niin kuuma! Ja se oli niin turvonnut, että se oli tosi kireä.. Ihaninta oli tuntea kuinka olit ihan täynnä 3 miehen spermaa ja kyrpäni liikkui sisälläsi hyvin voideltuna kitkattomasti..

Viimein aloit taas voihkia kovempaa ja tuntui enemmänkin siltä, että sinä nussit minua koska painoit itseäsi yhä kovemmin mua vasten, että kyrpäni menisi suhun syvemmälle..

Aloin tuntemaan kuinka pillusi kiristyi kyrpäänk vasten, se oli itselleni liikaa ja multakin tuli: räjähdin sun sisälle ja mun tajunnassakin räjähti, kun sain niin kovan orgasmin..

Olin ihan loppu, mutta halusin vielä katsoa sun söpöä pillua ja kuinka sieltä valui valtoimenaan nyt 4 miehen spermaa ja sun omaa kiimaa.. Sä hieman tärisit jo kun olit saanut niin monta kertaa ja sun kaikki aukot oli ollut ihan täynnä kovia kyrpiä niin pitkään..

Autoin sut ylös ja me kaikki puettiin. Kukaan ei jaksanu enää juoda, eikä oikeen puhuttukaan mitään: kaikki oli ihan väsyneitä seksisessiosta.

Lopulta mentiin vaan nukkumaan. Me kaksi päädyttiin sohvalle vierekkäin ja iltapalaksi vielä nussin sua mun sormilla hetken, etkä pistänyt pahaksesi vaiks sun pillu oli varmasti kipeä.. 

Mietin ennen nukahtamistani, että ehkä tehtäisiin näin uusiksikin kun en mie ollu saanu sua tulemaan kuin 3 kertaa putkeen ja nyt kerroit kun kysyin, että olit saanut ainakin 5 kertaa.

Teid võib huvitada ka

Seksinovelli - Hävyttömät tuparit ekassa omassa kodissa

Eroottinen Tarina - Hävyttömät tuparit ekassa omassa kodissaEn todellakaan haikaile limaisia myöhäisteinivuosia, mutta niitä on viihdyttävää muistella. Mikä sen parempi hetki kurkata parikyt vuotta taaksepäin kuin nyt, kun keskustayksiö on muuttunut omakotitaloksi esikaupungissa,...

Seksinovelli - Aina ei tarvitse mennä luonnon helmaan

Se oli yksi ihan tavallinen syyskuun lopun sunnuntai, kun reittini poikkesi taas kerran lähimarkettiin.Tänä kesänä olin alkanut käydä kaupassa yhä useammin. Ja siihen oli muodollisesti erittäin pätevä syy: entistä herkullisemman valikoiman lisäksi kalatiskille oli alkukesästä ilm...

Seksinovelli - Julkisessa Saunassa

Saako julkisessa saunassa harrastaa seksiä? No, ei oikeastaan. Tietenkään. Mutta jos unohdetaan hetkeksi yleiset käyttäytymissäännöt, voisitko kuvitella muhinoivasi esimerkiksi kylpylässä? Jos himo lähtee hanskasta ja paneskelee hienovaraisesti, onko se nyt niin tuomittavaa. ...

Join our Hot Lips realm of satisfaction!

Subscribe to our newsletter to get the discount code to your e-mail.