Mikä on paras aika harrastaa seksiä?


Sex and joy by Hotlips.fi, 22.1.2023

Ilta on yleisin aika harrastaa seksiä, mutta harvoin paras mahdollinen

Monet harrastavat seksiä illalla, sillä se saattaa olla ainut hetki hektisessä elämässä, jolloin seksin harrastamiseen todella löytyy aikaa.
Usein tämä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen aika harrastaa seksiä.

Monilla työpäivä vie suurimman osan ajasta päivisin ja töiden jälkeen suoritetaan vielä harrastuksia, ruoanlaittoa ja muita kodin askareita sekä mahdollisesti hoidetaan vielä lapsia. Tämän jälkeen iskee usein väsymys ja loppuilta halutaan viettää vain rentoutuen. Onhan toki seksin harrastaminen rentouttavaa, mutta samalla myös fyysinen akti, joka vaatii energiaa.

Toki jos kaikki osapuolet ovat yhtä innoissaan ja energiaa löytyy, saa seksiä harrastaa juuri silloin kuin se parhaiten sopii!

Osa aloittaa päivänsä aamuseksillä

Aamuseksi on tutkitusti parempaa kuin iltaseksi. Aamuisin energiataso on erilainen, sillä keho on juuri ollut levossa. Monet nauttivatkin siitä, että saavat aloittaa aamunsa nautinnolla ja tämän jälkeen on ilo lähteä töihin tai muihin päivän askareisiin.

Aamulla myös biologiset ominaisuudet ovat seksin harrastamisen puolella!

Estrogeeni- ja testosteronitasot ovat korkeimmillaan aamulla. Nämä hormonit vaikuttavat myönteisesti halukkuuteen. Seksi aamulla voi olla parempaa kuin illalla, jolloin hormonitasot ovat alhaisemmat.

Erityisesti miehillä testosteronitasoissa on piikki kello kuuden ja yhdeksän välillä aamulla. Lisäksi monilla miehillä on erektio heti aamusta. Energiatasot ovat usein korkeimmillaan hyvien yöunien jälkeen, mikä tarkoittaa, että kummallakin osapuolella on enemmän kestokykyä. 

Iltapäivä olisi monille nautinnollisin hetki jos arki antaa myöten
Vaikka aamuseksi onkin tutkitusti hyvää ja monelle erityisen nautinnollista, suosittelemme kokeilemaan seksiä iltapäivällä! Tämä voi olla toki haastavaa toteuttaa, sillä monet ovat tähän aikaan vielä töissä tai muiden tehtävien parissa.

Miksi sitten iltapäivä olisi hyvä aika? Erityisesti heterosuhteissa kello 15 aikaan sekä miehet että naiset ovat eniten sopusoinnussa toistensa halujen kanssa. Iltapäivällä naisten kortisolitasot ovat korkeat, mikä auttaa olemaan valpas. Naiset ovat tällöin energisimmillään, kun taas miehillä estrogeenitasot ovat koholla, joten he ovat enemmän emotionaalisesti läsnä seksin aikana, joka on useasti naisille erityisen tärkeää.
Kun miehen estrogeenitasot ovat korkealla, haluaa mies tyydyttää kumppaniaan enemmän ja keskittyy hänen nautintoonsa enemmän.

Seksille kannattaa varata aikaa ja kokeilla uusia asioita

Jos seksi on sinulle tärkeää, niin sitä varten kannattaa varata aikaa, oli se mihin aikaan päivästä tahansa. Useasti kiire ja stressi vähentää haluja ja niille, joille säännöllinen seksi on erityisen tärkeää, aiheutuva seksin puute lisää stressiä.
Parhaimmillaan nautinnollinen seksi lievittää stressiä sekä lisää yleistä hyväntuulisuutta.

Tämä sääntö pätee myös itsetyydytykseen. Masturbointi omassa rauhassa on tutkitusti terveellistä ja se voi olla yhtä nautinnollista kuin seksi kumppanin kanssa. Myös omille nautinnon hetkille kannattaa varata aikaa.

Jos seksiin kaipaa lisää kipinää tai haluaa kokeilla uusia asioita, niin seksilelujen ottaminen mukaa piristää! Uusien lelujen kokeilu voi olla esimerkiksi yksi tapa oppia tuntemaan seksikumppania paremmin sekä löytää myös itselle uusia tapoja nauttia.

Ihania leluja aamuseksiin ja muihin päivän kuumiin hetkiin!

Katso verkkokaupan suosituimpia tuotteita

Μπορεί επίσης να σας ενδιαφέρει

5 Seksuaalisen Hyvinvoinnin Ongelmaa – Ja Miten Ratkaiset Ne

Tuntuuko joskus, että intiimielämästäsi puuttuu jotain? Et ole yksin. Seksuaalinen nautinto voi jäädä taka-alalle kiireisessä arjessa, mutta onneksi siihen voi vaikuttaa – lempeästi, helposti ja turvallisesti. 1. En tunne halua – olenko rikki? Et ole. Seksuaalisen halun vaihtel...

HULLU TARJOUS RÄJÄHTI KÄSIIN: 3 Tuotetta Vain 9,99€ – Ole Nopea!

Nyt 3 Tuotetta Vain 9,99€ – Ole Nopea! Nyt kannattaa istua alas (tai hypätä ilosta!), sillä HotLipsillä on käynnissä tarjous, joka saa pään pyörälle! Oletko valmis? NYT saat valita KOLME (3!) tuotetta kampanjavalikoimastamme yhteishintaan VAIN 9,99€! Kyllä, kuulit oik...

Tyytyväisen asiakkaiden kommentteja Hot Lips seksilelukaupasta

Hot Lips -seksilelukaupalla on maine yhtenä Suomen johtavista verkkokaupoista, joka tarjoaa laajan valikoiman tuotteita aikuisille. Sen lupauksena on paitsi tarjota korkealaatuisia tuotteita myös varmistaa, että jokainen asiakas tuntee olonsa tyytyväiseksi ja arvostetuksi...

Join our Hot Lips realm of satisfaction!

Με την εγγραφή σας στο newsletter, θα λάβετε έναν εκπτωτικό κωδικό στο email σας.