Ilta on yleisin aika harrastaa seksiä, mutta harvoin paras mahdollinen
Monet harrastavat seksiä illalla, sillä se saattaa olla ainut hetki hektisessä elämässä, jolloin seksin harrastamiseen todella löytyy aikaa.
Usein tämä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen aika harrastaa seksiä.
Monilla työpäivä vie suurimman osan ajasta päivisin ja töiden jälkeen suoritetaan vielä harrastuksia, ruoanlaittoa ja muita kodin askareita sekä mahdollisesti hoidetaan vielä lapsia. Tämän jälkeen iskee usein väsymys ja loppuilta halutaan viettää vain rentoutuen. Onhan toki seksin harrastaminen rentouttavaa, mutta samalla myös fyysinen akti, joka vaatii energiaa.
Toki jos kaikki osapuolet ovat yhtä innoissaan ja energiaa löytyy, saa seksiä harrastaa juuri silloin kuin se parhaiten sopii!
Osa aloittaa päivänsä aamuseksillä
Aamuseksi on tutkitusti parempaa kuin iltaseksi. Aamuisin energiataso on erilainen, sillä keho on juuri ollut levossa. Monet nauttivatkin siitä, että saavat aloittaa aamunsa nautinnolla ja tämän jälkeen on ilo lähteä töihin tai muihin päivän askareisiin.
Aamulla myös biologiset ominaisuudet ovat seksin harrastamisen puolella!
Estrogeeni- ja testosteronitasot ovat korkeimmillaan aamulla. Nämä hormonit vaikuttavat myönteisesti halukkuuteen. Seksi aamulla voi olla parempaa kuin illalla, jolloin hormonitasot ovat alhaisemmat.
Erityisesti miehillä testosteronitasoissa on piikki kello kuuden ja yhdeksän välillä aamulla. Lisäksi monilla miehillä on erektio heti aamusta. Energiatasot ovat usein korkeimmillaan hyvien yöunien jälkeen, mikä tarkoittaa, että kummallakin osapuolella on enemmän kestokykyä.
Iltapäivä olisi monille nautinnollisin hetki jos arki antaa myöten
Vaikka aamuseksi onkin tutkitusti hyvää ja monelle erityisen nautinnollista, suosittelemme kokeilemaan seksiä iltapäivällä! Tämä voi olla toki haastavaa toteuttaa, sillä monet ovat tähän aikaan vielä töissä tai muiden tehtävien parissa.
Miksi sitten iltapäivä olisi hyvä aika? Erityisesti heterosuhteissa kello 15 aikaan sekä miehet että naiset ovat eniten sopusoinnussa toistensa halujen kanssa. Iltapäivällä naisten kortisolitasot ovat korkeat, mikä auttaa olemaan valpas. Naiset ovat tällöin energisimmillään, kun taas miehillä estrogeenitasot ovat koholla, joten he ovat enemmän emotionaalisesti läsnä seksin aikana, joka on useasti naisille erityisen tärkeää.
Kun miehen estrogeenitasot ovat korkealla, haluaa mies tyydyttää kumppaniaan enemmän ja keskittyy hänen nautintoonsa enemmän.
Seksille kannattaa varata aikaa ja kokeilla uusia asioita
Jos seksi on sinulle tärkeää, niin sitä varten kannattaa varata aikaa, oli se mihin aikaan päivästä tahansa. Useasti kiire ja stressi vähentää haluja ja niille, joille säännöllinen seksi on erityisen tärkeää, aiheutuva seksin puute lisää stressiä.
Parhaimmillaan nautinnollinen seksi lievittää stressiä sekä lisää yleistä hyväntuulisuutta.
Tämä sääntö pätee myös itsetyydytykseen. Masturbointi omassa rauhassa on tutkitusti terveellistä ja se voi olla yhtä nautinnollista kuin seksi kumppanin kanssa. Myös omille nautinnon hetkille kannattaa varata aikaa.
Jos seksiin kaipaa lisää kipinää tai haluaa kokeilla uusia asioita, niin seksilelujen ottaminen mukaa piristää! Uusien lelujen kokeilu voi olla esimerkiksi yksi tapa oppia tuntemaan seksikumppania paremmin sekä löytää myös itselle uusia tapoja nauttia.
Ihania leluja aamuseksiin ja muihin päivän kuumiin hetkiin!
Katso verkkokaupan suosituimpia tuotteita
EasyGlide Anal Lubricant – Water-Based, Thick & Long-Lasting
6,90 - 31,90 €
Water-based, thick & long-lasting anal lubricant – gentle on skin, discreet delivery as soon as t...
Dostupné skladem
☆☆☆☆☆ (34)
Stud 100 Delay spray for men 12 g - 120 sprays
21,90 €
(velkoobchodní cena od 14,90 €)
STUD 100 delays ejaculation discreetly and effectively – for greater stamina and intense satisfac...
Dostupné skladem
☆☆☆☆☆ (37)
EasyGlide Water-Based Lubricant – Fragrance-Free & Condom Safe
Vain hetken: 50 x -50 % – suosikit viedään käsistä! 3,45 - 28,45 €
EasyGlide water-based lube: fragrance-free, pH-balanced, safe with condoms and all sex toys.
Dostupné skladem
☆☆☆☆☆ (28)
ID Lubricants ID Glide Water-Based Lubricant – Fragrance-Free, Condom & Toy Safe
7,90 - 132,90 €
ID Glide is a fragrance-free water-based lubricant that feels natural, washes off easily, and is ...
Dostupné skladem
☆☆☆☆☆ (11)
Mohlo by vás zajímat také
Ensimmäiset swingers-bileet: miten valmistaudut henkisesti, käytännössä ja hygieniassa
body{font-family:system-ui,-apple-system,Segoe UI,Roboto,Helvetica,Arial,sans-serif;line-height:1.6;color:#1a1a1a;margin:0;padding:0;}
main{max-width:880px;margin:0 auto;padding:20px;}
h1{font-size:2rem;line-height:1.2;margin:0 0 10px;}
.lead{font-size:1.1rem;co...
Prostate Stimulation: The Complete Guide for Men – Benefits, Tips & Techniques
body{font-family:system-ui,-apple-system,Segoe UI,Roboto,Helvetica,Arial,sans-serif;line-height:1.6;color:#0b0b0c}
article{max-width:860px;margin:0 auto;padding:1.2rem}
.lead{font-size:1.125rem;color:#303030}
nav.toc{border:1px solid #e5e5ea;border-radius:12px;p...
Parhaat seksiasennot seksilelujen kanssa – löydä suosikkisi!
.cta-grid {
display: grid;
gap: 12px;
grid-template-columns: repeat(4, 1fr);
}
@media (max-width: 1100px) {
.cta-grid { grid-template-columns: repeat(2, 1fr); }
}
@media (max-width: 560px) {
.cta-grid { grid-template-columns: repeat(2, 1fr); } /* ...